AIKA ON RAHAA, sanotaan. Mutta kuinka paljon olemme valmiita siitä maksamaan? Käykö kaiken kiireen keskellä niin, että elämä vilahtaa ohi huomaamatta? Kehotus löytää kiireetön elämäntapa ja sen myötä tilaa todelliselle elämän kokemiselle on viisas neuvo. (10 ajatusta ajasta, Bodil Jönsson, 1999).
Miksei? Mikä takerruttaa ja viivyttää pysymään rutiiniradoilla ja elämän juoksuhaudoissa? Miksi on niin helppo sanoa ja päättää - ja kuitenkin käytännössä kaikki palaa pikku hiljaa entiselleen? Joku ihmeellinen näkymätön käsi kiskaisee lopulta kiireenkesyttäjä -kurssilaisen mukaansa ajan vilinään. Mikä kiireen hengessä innostaa ja kiihottaa kaikkia mukaansa?
Pääsin perimmäisten kysymysten äärelle haastaessani itseni viime huhtikuussa ”kodin kirkastus” –projektiin. Tajusin, ettei asunnossamme ole yhtään tyhjää paikkaa hyllyillä, laatikoissa, nurkissa… Kotimme oli…, on muuten osittain vieläkin… tavarahelvetti. Pyhien päätösten jälkeen roudasimme tavaraa urakalla pois ja tunsin itseni helpottuneeksi, onnelliseksi ja hyväksi ihmiseksi. Koti kirkastui ja mieli myös. Entä nyt? Miksi tavarahelvetti jatkuu? Mitä tapahtuu ajattelun, tunteiden ja toiminnan kohdalla, kun halutusta muutoksesta ei tule pysyvää?
Nyt, vuoden päästä tajuan, että työni on vasta alussa. Enkä tule pääsemään tässä helpolla. ”Pyhiä päätöksiä” tarvitaan paljon samaan suuntaan ja saman asian ympärillä ennen kuin toiminta alkaa sujua ja muuttua itsestään selväksi. Olemmeko eriytyneet omassa ajattelussamme käytännön työn tärkeydestä ja merkityksellisyydestä? Miten arvostamme työtä? Olemmeko tulleet riippuvaiseksi rahasta?
Aika on todellakin rahaa. Etenkin yrittäjällä vapaa-aikaan tarvitaan iso tukku rahaa. Meidän kohdallamme vapaa-ajan ostaminen rahalla sentään onnistuu, sinulla se on varmasti vaikeampaa, kenties mahdotonta.
VastaaPoistaOlemme lähdössä pariksi viikoksi reissuun koko perhe, vanhimmatkin tyttäremme tulevat mukaan. Jo pelkkään reissuun uppoaa rahaa, ja mikäli ryhtyy laskeskelemaan poissaolomme aiheuttamaa palkkoihin uppoavaa suurempaa summaa, jo se saa lomafiiliksenkin katoamaan. Siispä en asiaa uskalla edes ajatella.
Yhdessä asiassa koen menneeni parempaan suuntaan: Aikoinaan olen kokenut peräti syyllisyyttä lomaillessamme. Ja - usko tai älä - joskus jopa lenkillä käynti sai syyllisyyden tunteen pulpahtamaan esiin. Kunnollisen ihmisenhän kuuluu puskea TÖITÄ, omasta itsestään huolehtiminenhan on lorvimista...
Tuo roinan paljous on meilläkin ihan katastrofaalista. No, meillä on vielä nuo nuorimmat kotona, ja etenkin pojan tavaraa lojuu ympäri huushollia. Nyt kun lumikola on ollut ahkerassa käytössä tuolla ulkona, saman tien sen voisi tuoda sisätiloihinkin. Enimmät tavarat vois pluukata suoraan jätesäkkeihin.
Roinasta luopuminen on kovin vaikeaa. Itse asiassa olen joskus miettinyt, että meillä vois pitää avoimien ovien päivät. Teemana "Vie pois mitä haluat, mutta jätä valokuvat." Voi olla, etten heti edes huomaisi mitään puuttuvan.
Aikoinaan tuli matkoiltakin tuotua jos jonkinmoista matkamuistoa. Tuolla ovat ullakontäytteenä. Voi olla, että Sri Lankasta mukaamme halajaa taas pari puista norsua. Hmm. Ei me kai opita ikinä.
Pienen ihmisen on vaikea pitää varaansa, kun infoa tulee yllättävistä suunnista. Milloin esitellään uutisissakin minkäkinlaista uutta lumenpudotussysteemiä... saati, että nyt on pakko ottaa rokotus, kun tulee pandemia. Aika pelottavaa.
VastaaPoistaTuo onkin hyvä vinkki, että avoimet ovet kaikille tavaran tarvitsijoille. Kunhan nämä pakkaset hiukka helpottavat, ni täytyypä toteuttaa. Uuden tyyppinen kirpputorihanke: ota mitä haluat, maksu vapaaehtoinen... kunhan viet. No työkalut jätä. Auts no niin siitähän se taas pursuaa... ei ole helppoa, mutta omasta kokemuksesta voin vakuuttaa, että yksi oikeasti tyhjä huone talossa on parasta, mitä olen täälläolo aikana tehnyt!
Yksin- ja kaksinyrittäjälle se on tosiaan vaikeampaa ostaa vapaa-aikaa, kun kukaan ei voi tuurata. Me olemmekin toteuttaneet sellaisen systeemin, että teemme vuoden mittaan muutaman pikku lomasen. Viikonlopun yhteyteen 1-2 päivää, niin johan piristää. Tosin silloin ei Etelään ehdi, mutta olemme olleet tyytyväisiä lähialueilla. Ja työt eivät siitä kärsi.
Mutta kysyn, voisiko tuon syyllisyyden tuntojen kanssa painiskelun muuttaa elämässä puntaroimiseen rahapussin ja kekseliäisyyden välillä? Onko luovuuden mittarikin raha nykyään?