AIKA ON RAHAA, sanotaan. Mutta kuinka paljon olemme valmiita siitä maksamaan? Käykö kaiken kiireen keskellä niin, että elämä vilahtaa ohi huomaamatta? Kehotus löytää kiireetön elämäntapa ja sen myötä tilaa todelliselle elämän kokemiselle on viisas neuvo. (10 ajatusta ajasta, Bodil Jönsson, 1999).
Miksei? Mikä takerruttaa ja viivyttää pysymään rutiiniradoilla ja elämän juoksuhaudoissa? Miksi on niin helppo sanoa ja päättää - ja kuitenkin käytännössä kaikki palaa pikku hiljaa entiselleen? Joku ihmeellinen näkymätön käsi kiskaisee lopulta kiireenkesyttäjä -kurssilaisen mukaansa ajan vilinään. Mikä kiireen hengessä innostaa ja kiihottaa kaikkia mukaansa?
Pääsin perimmäisten kysymysten äärelle haastaessani itseni viime huhtikuussa ”kodin kirkastus” –projektiin. Tajusin, ettei asunnossamme ole yhtään tyhjää paikkaa hyllyillä, laatikoissa, nurkissa… Kotimme oli…, on muuten osittain vieläkin… tavarahelvetti. Pyhien päätösten jälkeen roudasimme tavaraa urakalla pois ja tunsin itseni helpottuneeksi, onnelliseksi ja hyväksi ihmiseksi. Koti kirkastui ja mieli myös. Entä nyt? Miksi tavarahelvetti jatkuu? Mitä tapahtuu ajattelun, tunteiden ja toiminnan kohdalla, kun halutusta muutoksesta ei tule pysyvää?
Nyt, vuoden päästä tajuan, että työni on vasta alussa. Enkä tule pääsemään tässä helpolla. ”Pyhiä päätöksiä” tarvitaan paljon samaan suuntaan ja saman asian ympärillä ennen kuin toiminta alkaa sujua ja muuttua itsestään selväksi. Olemmeko eriytyneet omassa ajattelussamme käytännön työn tärkeydestä ja merkityksellisyydestä? Miten arvostamme työtä? Olemmeko tulleet riippuvaiseksi rahasta?
